Eilen lähteneiltä on jo tullut viestejä:
Manu, joka lähti ensimmäisenä oli tutustunut uuteen berni-ystävään, ja yhteiselo oli lähtenyt hyvin käyntiin pienen alkujännityksen jälkeen. Matka uuteen kotiin oli mennyt nukkumalla tyynesti :))
Niila joutuikin sitten jo heti seikkailuun, kun autosta oli puhjennut rengas. Hinurin kyydillä pajalle, ja oli kuulema ollut remmissä kuin vanha tekijä eikä hälyinen korjaamokaan ollut tehnyt mitään kummempaa vaikutusta, reippaasti oli tyttö uusista haasteista selvinnyt. Matkan toinen "varikkopysähdys" oli myös sujunut reippaissa tunnelmissa maton kulmaa repien :))
Niilo lähti kolmantena, matka meni silläkin rauhassa nukkuen, eikä voinut yhtään pahoin autossa sekään. Uudessa kodissa olikin sitten jo komennellut toista valkkari-poikaa innoissaan. Taitaa tulla vanhemmalle pojalle vilkas syksy ;o)
Kossi lähti neljäntenä, ja myös sen kotiutuminen uuteen otiin oli mennyt hienosti. Aamulla toisin oli sitten ulkona hiukan loukannut jalkaansa, eläinlääkäri ei kuitenkaan mitään vakavampaa siitä löytänyt, joten nyt vain hiukkasen huilia, niin eiköhän taas kohta meno jatku entiseen malliin :))
Vallu ja ehdoton suosikkilelu...
...jonka Lumi vuorostaan sai anastettua itselleen
Halla sensijaan on ottanut ihan oman lelun
Lauantaiaamuna olikin sitten poni saanut itsensä ujutettua pentujen aitaukseen, liekö jo ruoho siellä vihreämpää.. no, kun sain sen ulos sieltä, niin jäi sitten syömään ruohoa aidan varteen... ja pennut sitä sitten joukolla ihmettelivät -tosin hieman edempää...ihan vain varmuuden vuoksi.
Oskari-kissaa sen sijaan uskalletaan jahdata jo joukolla. Ja Oskari selvästi hakeutuu vähän väliä pentujen luo, haluaisi leikkiä niiden kanssa. Pennut ovat kuitenkin melkoisen kovakouraisia kissapojalle, joka ei juurikaan puolustaudu mitenkään. Mutta tuolin päältä on kiva pentuja seurailla ja tassuja ojennella.
Rosa seurailee tyynesti sivusta kun Halla ja Vallu painii keskenään.
Itse odottelen tätä kirjoittaessa uutisia Usvan (neiti keltainen) ja Aslanin kotiutumisesta. On aina jotenkin niin liikuttavaa nähdä pentujen istuvan autossa uuden ihmisensä sylissä, lähdössä matkaan kohti tuntematonta...ja kasvattajalla sydän sykkyrällä, toivottavasti kaikki menee hyvin....
Jostain syystä (ei siis mitään "tieteellistä" perustetta asialle) Usva eli Near My Heart on nimensä mukaan pentueesta minulle SE pentu... <3 Vaikka toisaalta kaikki ovat omalla erikoisella tavallaan ja omista syistä niin tärkeitä ja rakkaita, enkä oikein osaa niitä keskenään vertailla minkäänlaiseen paremmuusjärjestykseen -ja mikähän sellaisen "paremmuuden" mittari sitten olisi..??!!! Kuka nuolee pehmeimmin, katsoo silmiin eniten, puree hellimmin akillesjännettäni, tuntuu pehmeimmälle silittäessäni......??? Monesti vain joku pennuista tulee hiukan muita enemmän "ihoni alle" , ja nyt se on ollut Usva :)))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti